Kategoria: Uncategorized

  • Varkauden kaupunki rikkoi lakia, kun se myönsi kymmeniä miljoonia lainaa ja takauksia tytäryhtiölleen

    ”Varkauden kaupunginvaltuuston päätöksiä ei ole perusteltu valtiontuen osalta riittävällä tavalla. Koska rahoituspäätös on myönnetty tietyn yhtiön tiettyyn lainaan, sitä voi selvityksen mukaan pitää valikoivana. Yhtiö myös toimii kilpailluilla markkinoilla. Valtiontukea ei saa myöskään pääsääntöisesti myöntää taloudellisissa vaikeuksissa oleville yrityksille. Selvityksessä todetaankin, että kaupungin tekemiin päätöksiin liittyy merkittäviä laillisuusriskejä etenkin valtiontuen osalta.” Vastaava tilanne on myös…

  • Mielipide: Varautumisesta tulee kantaa vastuuta yhdessä

    Varautumisen merkitys on kasvanut nykyajan epävarmuuksien keskellä. Meidän jokaisen vastuulla on omalta osaltamme edistää tätä yhteistä tavoitetta. Yksityishenkilöiden tulisi huolehtia siitä, että kotona on riittävästi perustarvikkeita 72 tunniksi. Tämän ohella meidän tulee tutustua varautumisen oppaisiin ja ohjeisiin (www.suomi.fi.), jotta voimme toimia itsenäisesti kriisitilanteissa. Tämä antaa myös viranomaisille mahdollisuuden onnistua heidän vaativassa tehtävässään. Yksilön vastuun rinnalla…

  • Ähtäri myönsi eläinpuisto­yhtiöilleen lainoja salassa ja ilman toimivaltaa

    Yle uutisoi 10.12.2025 seuraavaa: ”Kyse on yli seitsemän miljoonan euron saamisista ja lainoista. Päätöksistä on tehty poliisille kaksi tutkintapyyntöä.”. ”Ähtärin luottamus- ja virkahenkilöt ovat saattaneet syyllistyä virkarikoksiin myöntäessään eläinpuistoyhtiöilleen lainaa salassa ja ilman toimivaltaa, arvioi Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden yliopistonlehtori, dosentti Matti Muukkonen.” ”Muukkosen mukaan kuntien hallinnon valvonta on pitkälti aktiivisten kuntalaisten varassa, vaikka esimerkiksi kaupunginhallitus valvoo…

  • Mika Järvinen puoluehallitukseen

    Kokoomuksen puoluevaltuusto on nimennyt uuden puoluehallituksen vuodelle 2025. Puoluevaltuusto päätti asiasta lauantaina kokouksessaan Bottalla Helsingissä. Puoluehallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuodelle 2025 nimettiin:   Juha Hakola (Helsinki)Henrik Vuornos (Uusimaa)Anna-Leena Yli-Jama (Varsinais-Suomi)Jarkko Stenfors (Satakunta)Mika Järvinen (Häme)Jari Andersson (Pirkanmaa)Oskari Valtola (Kaakkois-Suomi)Aulikki Sihvonen (Savo-Karjala)Niilo Nissinen (Keski-Suomi)Jesse Luhtala (Pohjanmaa)Tomi Kaismo (Pohjois-Pohjanmaa)Jyri Saastamoinen (Kainuu)Riitta Savukoski (Lappi)Binga Tupamäki (KNL)Pihla Keto-Huovinen (KNaL)Henriina Rantala (Tuhatkunta) Puoluehallituksen varajäseniksi…

  • Mika Järvinen jatkaa kokoomuksen Hämeen piirin puheenjohtajana

    Hämeen Kokoomus piti syyspiirikokouksen Hollolassa lauantaina. Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana jatkaa yrittäjä Mika Järvinen Sysmästä. Järvinen näkee puheenjohtajuuden jatkuvuuden tärkeänä ensi kevään vaaleihin valmistauduttaessa. Linkki tiedotteesen