Rakennetaan Sysmästä unelmien kylä!

Jani Marttila, rakennusmestari (AMK)

Teemani

  • Laadukas varhaiskasvatus ja koulutus: Pienet ryhmäkoot, pätevät opettajat ja turvalliset oppimisympäristöt on Sysmän myyntivaltti. Jokainen lapsi ansaitsee parhaan mahdollisen alun elämälleen Sysmässä.
  • Harrastusmahdollisuuksia kaikille: Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella tulee olla mahdollisuus harrastaa. Tavoitteena on monipuoliset vapaa-ajan mahdollisuudet Sysmän omilla vahvuuksilla!
  • Houkutellaan uusia yrityksiä ja työpaikkoja: Sysmässä on valtavasti mahdollisuuksia uusille yrittäjille ja etätyön tekijöille. Rakennetaan vahva kunnan ja yritysten yhteistyö, joka tuo uutta elinvoimaa koko alueelle.
  • Paikalliset hankinnat paikallisilta yrityksiltä: Kunnan eurot on pidettävä kiertämässä omassa kunnassa. Panostetaan siihen, että julkisissa hankinnoissa suositaan paikallisia toimijoita aina kun mahdollista.
  • Markkinoidaan Sysmää rohkeasti: Meillä on loistavat puitteet matkailulle, asumiselle ja yrittämiselle – tehdään Sysmästä tunnetumpi ja houkuttelevampi myös ulkopuolisille!
  • Rakentaminen ja kaavoitus – Järkevää kasvua, sujuvaa päätöksentekoa
  • Kasvua ympäristöä kunnioittaen: Kehitetään kuntaa niin, että luonnon arvot ja viihtyisyys säilyvät.


Olen?

Olen 42-vuotias, koulutukseltani rakennusmestari AMK ja opiskelen tällä hetkellä ammatilliseksi opettajaksi Hämeen ammattikorkeakoulussa ja opinnot ovat nyt loppusuoralla, joten koulutusasiat tulevat myös olemaan lähellä sydäntä tulevaisuudessa.

Syntymässä on tullut käytyä Heinolan entisessä maalaiskunnassa, mutta suurin osa elämästä on tullut asuttua Sysmässä.

Perheeseeni kuuluu vaimo, kolme ala-asteikäistä lasta, koira ja kissanretale.

Rakennusalan työt tullut aloiteltua 2003 paikallisessa rakennusyrityksessä.

Yrittäjänä olen ollut vuodesta 2011 lähtien. Aluksi toiminta keskittyi rakennusurakointiin ja 2017 lähdin opiskelemaan rakennusmestariksi ja olin paikallisessa rakennusfirmassa palkkatöissä, nyt sitten taas takaisin yrittäjänä muutaman vuoden ja toiminta on ollut pääasiassa vastaavan työnjohtajan tehtäviä, valvojan töitä, rakennussuunnittelua ja pienimuotoista urakointia.

Harrastuksiin on kuulunut viime vuosina musiikkihommat paikallisessa bändissä, soittimena bassokitara ja taustalaulu. Lisäksi lasten kautta on tullut salibandy touhut tutuksi.