
Tuula Vuorinen, erityisopettaja, eläkeläinen
Hyvin hoidettu kuntatalous mahdollistaa monipuoliset palvelut ja tekee kunnasta veto- ja pitovoimaisen. Kunnan palveluja tulee järjestää ja kehittää huomioiden tasapuolisesti kaikki ikäryhmät.
Vapaa-ajanasukkaiden ja matkailijoiden merkitys on tärkeä kunnan yrityksille ja lisää koko kunnan elinvoimaisuutta.
Ihmisten hyvinvointi muodostuu työn ja toimeentulon lisäksi mahdollisuudesta osallistua kulttuuri-, liikunta- ja harratustoimintoihin. Kunnan tulee tukea näitä toimintoja järjestäviä järjestöjä ja yhdistyksiä.
Kunnan tulee järjestää turvallinen ja laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus, sekä mahdollisuus toisen asteen koulutukseen.
Arvostan Sysmän historiaa ja pidän tärkeänä rakennetun- ja luonnonympäristön vaalimista. Tämän vuoksi satavuotiaan Yhteiskoulun eli Kahvimyllyn tulevaisuuden selvittäminen pitää aloittaa.
Kuntaa kehitettäessä tulee aina kunnioittaa luontoarvoja.
Olen Sysmän Särkilahdessa vuonna 1958 syntynyt eläkeläinen.
Työurani olen tehnyt Sysmän kunnan palveluksessa. Valmistuin luokanopettajaksi Joensuun korkeakoulusta ja erityisopettajaksi Jyväskylän yliopistosta. Olen toiminut luokanopettajana, koulunjohtajana, erityisopettajana, apulaisjohtajana ja rehtorina yhteensä 42 vuotta, tästä 25 vuotta Nuoramoisten koululla koulunjohtajana.
Olen nähnyt kahden sysmäläissukupolven kasvavan eskarilaisesta ylioppilaaksi ja tunnen laajasti opetus- ja sivistysalan haasteet ja mahdollisuudet.
Minulla on yksi tytär. Hän muutti perheineen Helsingistä Sysmään vajaa kymmenen vuotta sitten. Tyttären tytär on mummille hyvin rakas.
Olen kulttuurin innokas sekakäyttäjä, lisäksi harrastan liikuntaa ja käsitöitä. Vapaaehtois- ja yhdistystoiminnassa olen ollut aina mukana, nykyisin entistä aktiivisemmin. Tunnen siis kolmannen sektorin toimintaa.
Haluan edelleen kehittää itseäni ja harrastan myös lukemista ja opiskelua.
Disce omnis aetas.